perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kepitön sosiaalinen debyytti shoppauksen muodossa.

Terve terve, Krissen ensimmäinen kontribuutio tähän hienoon kokoelmablogiin. Tosin merkinnästä tuskin tulee mikään supermielenkiintonen, mutta kerronpahan nyt anyway, että olin tänään ensimmäistä kertaa ulkona ilman keppiä/keppejä kolmeen viikkoon. Eikä tehnyt edes kipeää.

Ystäväni Pauliina kutsu mut shoppailee sen kanssa kamppiin ja funtsin että perkele minähän lähden. Olin jokatapauksessa täysin valmis lähtemään perjantaina heti ulos, koska oon alkanu kyllästyy istuu neljän seinän sisäl. Metsästettiin sit molemmat oman tahomme haluttavia, mä sinisiä housuja ja Paukku ylipäänsä jotain kivaa päällepantavaa.

En tosin löytänyt housuja, mutta onneks käynti Ninja For Men:ssä kohensi kuitenki oloa, koska sieltä tarttu mukaan uus kaulakillutin ja sormus (jota yritin tosiaan ostaa etusormeen ja luulin eka tärpänneen, mutta myöhemmin tajusin, että ei... sekin keskisormeen. Mulla on viis sormusta ja kaikki on täydellisiä keskisormessa).


Pari kuvaa dog tag -killuttimesta. Sormuksesta ei tällä hetkellä ole mitään.

Ja lopuksi tein vielä niinkin hyvät kaupat MicMacissa, että silmiin iski pipohylly ja kattelin, että ihan jees näkösiä, mutta karseen värisiä, miksi ei voi olla sellaista pipoa, joka olisi saman värinen kuin nuo siniset lapaset tuossa. Pinkkien pipojen takaa sitten kuitenkin pilkisti sininen tupsu ja nappasin sen heti! Täydellinen väri. Venyttelin vähän sitä reunaa ja tulin tulokseen, että täydellinen löysyysaste. Lopuksi se vielä makso vaan 3,50 ja alkuperänen hinta ois ollu 8,50. Eli score!
Rakkaani siinä.

PS. hajotin Seppälässä rannekorun... -tai oikeestaan se räjähti! Yritin ottaa sitä pois ja sit se naru vaan paukahti varmaan neljäst kohtaa. Aioin laittaa sen takas mut tajusin, et siin ei ollu suojana mitään joten tungin sen joidenki toisten isojen rannerenkaiden taakse. Ei ne palaset onneks lennelly minnekkään vaan pysy nätisti siinä narussa kiinni joten pystyin jopa kävelemään ihan chillisti pois, eikä kukaan saanu tietää.

Tietenki mä oisin kans voinut viedä sen sinne kassallekki.

"Kato mä löysin tällasen tuolta. Hirveen vastuutonta porukkaa on ku tulee kauppaan, hajottaa tavaraa ja jättää vaan tolla tavalla sen tonne. Huhhuh."

- Krisse kiittää ja kuittaa

4 kommenttia:

Nepi kirjoitti...

Ahahaha. Oisin halunnut nähä miten se rannekoru räjähti :'D

Petinto kirjoitti...

No siis... otan sitä pois ja puhun samal jotaan paukulle, yhtäkkii kuuluu kräts ja se rannekoru valahtaa mun kädelle :'DDD niin siinä kävi.

Huonoa tekoa sanon minä! Eli ei ollu mun vika! Pelkkää sekunda avaa myydään nii!

Karla kirjoitti...

Popopopokerface popopokerface (mammammammaa)

MrTealTwo kirjoitti...

The awkward moment when u mess up merchandise while talking to Pauliina ='D (Ps. täähän suorastaan elää tää blogi ainakin nyt, nice ^^ )